Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Vänö Ohoj! -risteily, vieraana I fäälan

30. heinäkuu klo 10:00 - 18:00

35€ - 70€

Vänölle Kenneth Nordmanin ja Mats Granforsin seurassa

Varaa paikkasi täällä!

Spelmän Ohoj! -pelimannit Jimmy Träskelin ja Veera Hirvaskero saavat vieraakseen suomenruotsalaisen kansanmusiikin huippuosaajat Kenneth Nordmanin ja Mats Granforsin I fäälan -yhtyeestä. Vuoden kansanmusiikkiyhtyeeksi vuonna 2024 nostettu I fäälan kulkee pelimannien ja heidän musiikkinsa jalanjälkiä, jota I fäälan -murresana (jalanjäljissä) myös alleviivaa. Yhtye on onnistunut tuomaan esiin suomenruotsalaista polska- ja menuettitraditiota, sekä vanhaa että uutta perinnettä, raikkaalla ja ammattitaitoisella otteella pelimannihenkeä unohtamatta.

Jahti Eugenia lähtee Kasnäsin vierasvenesatamasta klo 10. Älä pelkää, ettet löydä alusta, sillä korkeamastoinen perinnejahti näkyy satamassa kauas! Purjehdimme n. kahden tunnin ajan Vänöseen. Purjehduksen aikana käytössäsi on WC, ja sateen sattuessa voi hakeutua suojaan aluksen sisätiloihin. Matkan aikana pelimannit virittelevät soittimensa, ja matka taittuu kepeiden sävelten saattelemana!

Vänöllä vietetään n. 3 tuntia, jonka aikana on mahdollisuus tutustua saaren nähtävyyksiin, syödä lounasta kesäkahvila Strandhuggetissa sekä kuunnella I Fäälanin ja Spelmän Ohoj:n musisointia. Kuten Spelmän Ohoj! -tapahtumissa aina, laulu- ja soittointoiset pääsevät halutessaan myös osallistumaan musisointiin ja oppimaan alueen omia perinnesävelmiä.

Eugenia palaa Kasnäsin vierasvenesatamaan klo 18. Paluupurjehduksella aluksen miehistö kertoo perinnejahdista ja sen historiasta ja tarjoaa pullakahvit – ja soitto soi!

Hinnat:
Aikuiset 70 eur/henkilö, 4–12 -vuotiaat lapset 35 eur, alle 4-vuotiaat ilmaiseksi.
Sisältää: Purjehdusohjelman, pullakahvit paluumatkalla, yhteislaulua kannella ja saaressa.

Spelmän Ohoj! -risteilyt kesällä 2024

Perinnejahti Eugenia kyydittää kesän 2024 aikana kaiken kaikkiaan viidelle ainutkertaiselle retkelle Vänön ja Vänoxan saarelle, joiden aikana päästään nauttimaan Kemiönsaaren alueen perinnemusiikista, yhteislauluista, saariston luontoelämyksistä ja meritunnelmasta. Jokainen risteilypäivä on erilainen, sillä Spelmän Ohoj! -duo Jimmy Träskelin ja Veera Hirvaskero ovat kutsuneet vieraikseen kansanmusiikin taitajia ja laatineet kiehtovia teemapäiviä. Soitto soi niin laivan kannella kuin saaressakin, ja vielä paluun jälkeenkin on mahdollisuus nauttia iltakonserteista Taalintehtaan Ullman’s Villassa!

Tiedot

Päivämäärä:
30. heinäkuu
Aika:
10:00 - 18:00
Hinta:
35€ - 70€
Tapahtumaluokka:
Verkkosivusto
https://ohoj.fi/risteilyt/

Järjestäjät

Spelmän ohoj ry
Vänö Vänner
Pro-Kimitoö Skutan ry

Tapahtumapaikka

Kasnäs-Vänö-Kasnäs
Meripuistontie 2, 25930 Kasnäs
Kemiönsaari, Varsinais-Suomi 25930 Finland
+ Google Map